KSS Energia kysyi Business Kouvolassa vihreän siirtymän eniten mietityttävistä teemoista
Perjantain 27.9. Business Kouvola kokosi salin täyteen osallistujia. Päivä toi onnistuneesti esiin Kouvolan menestystekijöitä. ”Oli hyvä, että energia nousi teemana esiin lähes jokaisessa esityksessä tai yleisökeskustelussa”, KSS Energian B2B-liiketoiminnan johtaja Olli-Pekka Rantala kommentoi tilaisuutta.
KSS Energia näkyi tilaisuudessa globaaleilla vihreän siirtymän teemoilla.
Paikalla olivat meiltä Head of Business Development Sari Hurme, Head of Sales Jani Blom, B2B-johtaja Olli-Pekka Rantala sekä markkinointi- ja viestintäjohtaja Mariliina Karppo.
Teemoja, joiden ‘päällä’ kannattaa olla
”Olemme strategiauudistusta tehdessämme paikantaneet lähes 30 kysymystä, jotka vihreässä siirtymässä mietityttävät monia meistä. Niihin ei välttämättä ole olemassa oikeita tai vääriä vastauksia, emmekä energiayhtiönä ota kaikkiin kantaa. Mutta olemme työstäneet kysymyksiin erilaisia näkökulmia ja keskeisiä ilmiöitä omien asiantuntijoidemme kanssa, tekoälyltäkin lähteitä kysyen”, Mariliina Karppo kertoo.
Nämä vihreään siirtymään liittyvät kysymykset jaettiin jokaisen Business Kouvolan osallistujan tuolille. Taukotehtävä osallistujille kuului: ”Valitse teemoista 5–7, joista haluaisit yritystilaisuudessamme kuulla.”
”Vihreä siirtymä, kestävä kehitys ja vastuullisuus ovat jo vahvasti arkikeskusteluissa läsnä. Mahdollisuuksia ja vastakkainasetteluja on hyvä tuntea paremminkin”, Karppo sanoo.
”Asioita, joiden ’päällä’ yritysten on viisasta olla”, hän lisää.
Tulossa on kolmen yritystilaisuuden sarja Kohoa Synergiakeskukseen
Rantalan ja Karpon mukaan KSS Energia on suunnitellut samaiseen Kohoan Synergiakeskukseen, jossa Business Kouvolakin järjestettiin, myös KSS Energian kolmen oman yritystilaisuuden sarjan.
Tilaisuuksista ensimmäisen, 14.11.lounasaikaan järjestettävän tilaisuuden, näkökulmana on vihreään siirtymään liittyvä Tieto. Tilaisuuteen valitaan syventymisen aiheiksi ne kysymykset, jotka sidosryhmiltä saivat ennakkokyselyissä eniten kannatusta.
”Business Kouvolassa oli otollista kertoa tästä ilmaisesta tilaisuuksien sarjasta. On hiilikädenjälkityötämme tarjota Kymenlaakson alueen yrityksille lisää tietoa ja tietolähteitä aiheeseen nimenomaan energianäkökulmista”, Rantala täsmentää.
”Kysymällä kiinnostavimmista teemoista pyrimme siihen, että tilaisuutemme lisäävät halutunlaista ymmärrystä”, Karppo toteaa.
Voit yrityksen edustajana vaikuttaa valittaviin vihreän siirtymän teemoihin ja osallistua ilmaiseen tapahtumaan
KSS Energia sai Business Kouvolasta kerättyä ison joukon teematoiveita.
Toivomme nyt kaikkien paikallisyritysten tai heidän kumppaniyritystensä edustajien vielä vaikuttavan 14.11. tilaisuutemme teemoihin! Teemoja voi priorisoida tässä parin minuutin kyselyssä: https://survey.zef.fi/2db5awvg/index.html
Valitse Sinua eniten kiinnostavimmat ja ilmoittaudu samalla jo 14.11. tilaisuuteemme. Myös muiden tilaisuuksien ajankohdat kannattaa vähintään merkitä kalenteriin, ellei jopa ilmoittautua. Lupaamme, että kokonaisuus tuo kattavasti lisää ymmärrystä aiheisiin. Nopeat ilmoittautujat saavat lisäksi energiansäästöä lisäävän tuotelahjan paikan päällä 14.11..
”Tilaisuuksien fokukset – Tieto. Teot. Omat Valinnat. – lisäävät yhdessä tuntumaa siitä, mitä kestävän kehityksen toimenpiteet ja direktiivit yrityksiltä edellyttävät ja millaisiin valintoihin ne kannustavat”, B2B-myynnissä konsepteista ja palveluista vastaava Olli-Pekka Rantala kiteyttää.
KSS Energialla on yritysten nyky- ja tahtotilan selvittämisen jälkeen tarjota toimeenpanoon erilaisia palveluita ja ratkaisuita.