ESRI Finland myönsi KSS Energialle vuotuisen palkinnon merkittävästä ja innovatiivisesta paikkatiedon hyödyntämisestä

Maailman johtaviin paikkatietojärjestelmiin lukeutuvan ESRIn edustaja ESRI Finland Oy myönsi KSS Energialle merkittävän tunnustuksen.

Kaksi työntekijää rakentamassa uutta voimalinjaa. Johtokatu on raivattu ja linjan rakenteita ollaan kokoamassa.

”Saimme vuoden 2023 GIS-palkinnon. Palkinto myönnetään vuosittain organisaatiolle tai henkilölle, joka hyödyntää ja soveltaa toiminnassaan innovatiivisesti ja merkittävällä tavalla paikkatietoa tai teoillaan muutoin tukee paikkatiedon tunnettuutta ja hyödyntämistä Suomessa,” KSS Energian Omaisuudenhallinnassa työskentelevä kunnossapitopäällikkö Jyri Tompuri kertoo.

Tompurin mukaan KSS Energia, KSS Verkko ja nyttemmin myös KSS Lämpö hyödyntävät ESRIn työkaluja hankesuunnittelussaan ja -viestinnässään sekä tehtävien hallinnassa. ArGIS -työkalulla on tuotettu muun muassa reaaliaikaisia, selainpohjaisia karttoja. Ne kuvantavat käynnissä olevia verkonrakentamishankkeita sekä jakelualueen häiriö- ja vikatilanteita. Karttoihin voi myös yhdistää visuaalista tarinankerrontaa sekä tekstisisältöjä ja interaktiivisia lomakkeita.

”KSS Energia tekee merkittävää työtä alueen energiainfrastruktuurin kehittämiseksi, asukkaiden parhaaksi. Meille on tärkeää tuottaa hankkeistamme ymmärrettävää, luotettavaa ja löydettävää tietoa muuhunkin kuin omiin tarpeisiimme. ESRIltä saatu tunnustus on erinomaisen tervetullut osoitus siitä, että olemme kehittäneet hankeviestintää oikeaan suuntaan”, Tompuri sanoo.

Hänen mukaansa KSS Energia on ollut ESRIin kumppanina tyytyväinen.
”ESRI on palvellut meitä asiakaslähtöisesti ja ketterästi ottaessamme käyttöön uusia digitaalisia ratkaisuja. Saamme niiden ansiosta luotettavaa ja ajantasaista tietoa sähkön verkko- ja käyttötiedoista. Myös tietojen käsittelyyn ja analysointiin meillä on nyt hyvät työkalut. Yhteistyön ansiosta pystymme kehittämään vastuullisuuttamme, alueellista vaikuttavuuttamme ja toimitusvarmuuttamme konkreettisesti ja mitattavasti”, Tompuri kiittelee.

Takaisin uutislistaukseen

Kaikki uutiset

1.1.31