Kaukolämpöverkon perusparannus- ja siirtotyöt käynnistyvät 10.4. alueella Palomäenkatu-Jokelantie
KSS Lämpö aloittaa torstaina 10.4.2025 kaukolämpöverkon perusparannus- ja siirtotyöt Kouvolassa alueella Palomäenkatu-Jokelantie-Notkotie. Työt aiheuttavat muutoksia alueen liikennejärjestelyihin.

Työmaa sijoittuu pääosin Jokelantielle ja käsittää noin 320 metrin matkan katualueelta. Lisäksi KSS Lämpö perusparantaa samassa yhteydessä työmaa-alueella sijaitsevia taloliittymiä. Torstaina 10.4. käynnistyvät perusparannus- ja siirtotyöt jatkuvat arviolta kesäkuun ensimmäiselle viikolle saakka.
Kaukolämpöverkon perusparannuksella lisätään lämmön toimitusvarmuutta. Kaukolämpölinjaa siirretään pian samassa kohteessa alkavan katu- ja vesihuoltorakennushankkeen vuoksi.
Lämmönjakelu alueella pysyy työn aikana pääosin normaalina. Mahdollisista keskeytyksistä KSS Lämpö tiedottaa asianosaisille erikseen.
Työmaa tuo muutoksia liikennejärjestelyihin
Työmaasta aiheutuu muutoksia alueen liikennejärjestelyihin ajoväylälle sekä mahdollisesti myös kevyen liikenteen väylille. Ohjaukset mahdollisille kiertoteille toteutetaan työn etenemisen mukaan.
Kaikki KSS Lämmön työmaan kaivannot suojataan aidoin. Alueella liikkuvia pyydetään seuraamaan opasteita ja noudattamaan erityistä varovaisuutta työmaata ohitettaessa.
Lisätiedot:
Paavo Salmi, rakennuttamispäällikkö, KSS Lämpö Oy, +358 41 732 0866
