KSS Energia -konserni investoi merkittävästi kotimaiseen sähköntuotantoon: hankki lisää osuuksia Olkiluoto 1- ja 2-laitoksista

Kuva: Teollisuuden Voima Oy

KSS Energia -konserni on yhtenä Suomen Voima Oy:n osakkaana hankkinut osuuden Olkiluoto 1- ja 2 -laitoksista. Suomen Voiman Yaralta ostamat osuudet laitoksista kaksinkertaistavat Suomen Voiman sähköntuotantokapasiteetin kyseisissä laitoksissa 41 MW:iin. KSS Energialle osallistuminen hankintaan oli strateginen valinta. ”Tämä sopii erinomaisesti konsernin kehittyvään sähköntuotantoportfolioon. Haluamme kehittää sähköntuotantoamme monipuolisesti ja siten investoida myös perustuotantoon sääriippuvan, uusiutuvan energiantuotannon ohella”, KSS Energian toimitusjohtaja Marko Riipinen toteaa.


Suomen Voima Oy on maaliskuussa 2025 ostanut Yaralta osuuksia Eurajoella sijaitsevista ydinvoimaloista, Olkiluoto 1:sta ja 2:sta. Yhtenä Suomen Voiman seitsemästätoista osakkaasta KSS Energia lähti laitos- ja energiainvestointiin mukaan merkittävällä tuotanto-osuudella.

”Myös vakaalla perustuotannolla tuotettu sähkö on tärkeä osa tuotantoportfoliotamme”

”Uudessa strategiassamme jatkamme laajan energiantuotantoportfolion edelleen kehittämistä. KSS Energia on luopunut sähkön vähittäismyynnistä, mutta jatkaa aktiivisesti sähköntuotantoa sekä sähkön tukkukauppaa. Sähköntuotannon osalta toimimme Pohjoismaisella, valtakunnallisella ja paikallisella tasolla”, toimitusjohtaja Marko Riipinen kertoo.

Osuus Olkiluoto 1- ja 2 -tuotantolaitoksista osakkuusyhtiön kautta on KSS Energialle harkittu investointi ydinvoimalla tuotettuun sähkön perustuotantoon.

Pitkän tähtäimen tavoitteena on kokonaisvaltaisesti kestävä tuotanto

”Kokonaisvaltaisesti kestävään tuotantoon tarvitaan erilaisia energialähteitä ja tuotantomuotoja. Olemme merkittävä toimija esimerkiksi pohjoismaiseen pienvesivoimaan ja suomalaiseen tuulivoimaan investoijana. Tämä sähköntuotantoon liittyvä hankinta on aktiivinen osa kokonaisuutta”, Marko Riipinen toteaa.

Hankinta kasvattaa kyseisellä alueella KSS Energian vuosituotannon kokonaisvolyymiä noin 10 prosentilla.

KSS Energian tavoitteena on oman tuotannon osalta olla 100-prosenttisesti hiilineutraali vuoteen 2030 mennessä.

Linkki Suomen Voiman tiedotteeseen löytyy täältä

Lisätietoja:

Marko Riipinen
Toimitusjohtaja
050 502 3908

Mariliina Karppo
Johtaja, Vastuullisuus ja viestintä
050 543 8553

1.1.80