KSS Verkko muistuttaa: Oikealla asialla saapuvan sähkölaitoksen asentajan tunnistaa henkilökortista
KSS Verkon vikapalvelun asiantuntijalla on aina KSS:n henkilökortti kohdekäynnille tullessaan. Asukas voi ovella pyytää näyttämään korttia.

KSS Verkko on saanut useilta kotitalouksilta yhteydenottoja asioijista, jotka esittelevät itsensä sähkölaitoksen vikapalvelun asentajiksi. Kävijöiden toiminta on kuitenkin herättänyt asukkaassa epäilyksiä, eikä mainittua sähkövikaa ole käynnillä tutkittu.
KSS Verkon teknisistä palveluista vastaava johtaja Kai Kuvaja muistuttaa, että KSS Verkon vikapalvelun asiantuntijalla on aina KSS:n henkilökortti. Asukas voi ovella pyytää näyttämään korttia.
”Aina asiantuntijamme käynnistä ei lähetetä asukkaalle ennakkotietoa. Esimerkiksi alueella kiertävät, sähköverkon laatua tutkivat asentajamme saattavat soittaa ovikelloa ollessaan kierroksella”, hän toteaa.