Sähkönmyyntiyhtiö Karhu Voima Oy on jättänyt konkurssihakemuksen
Vuonna 2016 Kotkassa perustettu sähkönmyynti- ja palveluyhtiö Karhu Voima Oy on tänään 19.9.2022 jättänyt konkurssihakemuksen.
Julkaistu alun perin KSS Energian vanhalla verkkosivulla 19.9.2022.
Vuonna 2016 Kotkassa perustettu sähkönmyynti- ja palveluyhtiö Karhu Voima Oy on tänään 19.9.2022 jättänyt konkurssihakemuksen. Yhtiö on ollut vuodesta 2020 osa KSS Energia -konsernia.
”Konkurssihakemuksen perusteena on kannattamaton yritystoiminta ja yrityksen käyttöpääoman ehtyminen, jotka olivat seurausta sähkön markkinahintojen nopeasta ja jyrkästä noususta. Tulevan talven korkeiden energianhintaennusteiden valossa edellytyksiä liiketoiminnan jatkamiselle ei ollut. Konkurssihakemuksen jättäminen oli väistämätön ratkaisu”, Karhu Voiman toimitusjohtaja Olli-Pekka Rantala toteaa.
Karhu Voiman hallituksen puheenjohtajan Marko Riipisen mukaan erilaisia vaihtoehtoja toiminnan tervehdyttämiseksi selvitettiin huolella ennen päätöstä.
”Markkinatilanteen muuttuessa olemme aktiivisesti hakeneet erilaisia vaihtoehtoja yrityksen liiketoiminnan tervehdyttämiseksi. Selvitimme muun muassa Karhu Voiman emoyhtiöön fuusioinnista saatavia synergia- ja kustannushyötyjä sekä mahdollisuuksia parantaa yrityssopimusten kannattavuutta. Molemmat vaihtoehdot todettiin tässä markkinatilanteessa, näköpiirissä olevien ennusteiden toteutuessa, riittämättömiksi sekä vaikutuksiltaan että nopeudeltaan. Edellytyksiä jatkaa liiketoimintaa ei ollut. Tästä syystä Karhu Voima Oy on jättänyt konkurssihakemuksen Kymenlaakson käräjäoikeuteen”, Marko Riipinen toteaa.
Lisätietoja:
Karhu Voiman toimitusjohtaja Olli-Pekka Rantala, olli-pekka.rantala@karhuvoima.fi,
gsm. 040 838 9360
Karhu Voiman hallituksen puheenjohtaja Marko Riipinen, marko.riipinen@karhuvoima.fi,
gsm. 050 502 3908