Vegaaniset tuotteet valmistuvat biokaasun ja aurinkosähkön voimalla

HoviRuoan näkemys hyvästä valmisruoasta on yksinkertainen: he haluavat tehdä siitä aina vain parempaa. Ympäristövastuulliset energiaratkaisut ovat osa tätä tavoitetta, joten Kouvolassa sijaitsevan tuotantolaitoksen katolla kiiltelevät KSS Energian toimittamat aurinkopaneelit.  

HoviRuoka Oy:n toimitusjohtaja Pekka Kaikkonen toimitilojen edustalla kesäisessä kuvassa.

HoviRuoka lähti 2010-luvun puolivälissä panostamaan vegaanisiin valmisruokiin, ja sitä kautta yritys on rakentanut pitkäjänteisesti myös ekologista tuotantoa. Aurinkoenergian hyödyntäminen on yksi osa tätä projektia.   

”Aurinkopaneelit tuottavat meille energian lisäksi uskottavuutta. Olemme luvanneet kuluttajille määrätyt asiat ja haluamme ne myös toteuttaa. Kaiken kaikkiaan olen erittäin ylpeä siitä, että olemme kulkemassa kohti entistä kestävämpää kehitystä”, HoviRuoan toimitusjohtaja Pekka Kaikkonen kertoo.   

KSS Energia kartoitti, suunnitteli ja toteutti HoviRuoalle oman aurinkovoimalan. 

”Saamme aurinkopaneeleista vegaanisten valmisruokien tuotantoon noin 5–10 % koko energiatarpeesta. Se on erittäin hyvä lisä käyttämämme biokaasun rinnalle ja tukee hyvin kestävän kehityksen tavoitteitamme”, Kaikkonen kertoo.  

Iso lainausmerkki

”He laskivat kattopinta-alaamme ja tarpeisiimme järkevän vaihtoehdon. Hyvän ja luotettavan kumppanin kanssa uskalsimme lähteä tähän projektiin."   

Pekka Kaikkonen, Hoviruoka

KSS Energia on HoviRuoan pitkäaikainen energiakumppani, jonka kanssa on haettu yhdessä askeleita tuotannon energiatehokkuuden ja ympäristöystävällisyyden maksimoimiseksi.  

”KSS Energia osaa katsoa asioita asiakaslähtöisesti. Arvostan heidän ammattitaitoaan ja luotettavuutta”, Kaikkonen toteaa. 

Aurinkosähköä teillekin?

Yritysten aurinkosähköratkaisut

Avainsanat:
Aurinkopaneelit
1.1.44