Aurinkovoimala ja sähköautonlatauspiste tukevat Parik-säätiön strategiaa
Luonnon kunnioittaminen ja luonnonvarojen säästäminen ovat tärkeitä arvoja Parik-säätiölle. Oman aurinkovoimalan ja sähköautonlatauspisteen hankkiminen olikin säätiölle hyvin luonteva tapa lisätä toiminnan ympäristövastuullisuutta entisestään. Samalla saadaan myös kuluja pienennettyä tuntuvasti. KSS Energia toteutti hankkeen sujuvasti avaimet käteen -periaatteella.
Parik-säätiön toimitusjohtaja Timo Pesu (kuvassa vasemmalla) toteaa, että oman aurinkovoimalan ja sähköautonlatauspisteen hankkiminen sopivat säätiön strategiaan ja kierrätyspolitiikkaan vallan mainiosti. ”Aurinkovoimalan hankinta vähentää myös kuluja, joten se on meille kaikin puolin hyvä sijoituskohde”, hän lisää.
KSS Energia toimitti Parik-säätiölle huhtikuun alussa 102 aurinkopaneelia sisältävän voimalan.
Aurinkopaneelit kattavat meidän vuosittaisesta sähkönkulutuksestamme noin 20 prosenttia. Sillä päästään jo ihan tuntuviin säästöihin.
Timo Pesu
Kahden auton latauspiste oli asennettu jo hieman aiemmin talvella. Se on ollut toistaiseksi säätiön henkilökunnan käytössä, mutta asiakaslatauksen mahdollistaminen on parhaillaan selvityksessä.
Ammattitaidolla asennustyö onnistuu myös haastavissa kohteissa
Aurinkovoimala ja latauspiste sijoitettiin Kuusaantien Parik Ekomaa -kierrätyskaupan kiinteistöön. Paneelien asennustyöhön toi lisähaastetta kiinteistön erityinen kattorakennelma, jossa on aiemman saneerauksen jäljiltä kaksi peltikattorakennetta päällekkäin.
Vaikka kohde oli hankala, ammattilaiset löysivät toimivat ratkaisut hyvin nopeasti.
Timo Pesu
”Olemme myös hyvin tyytyväisiä latauspisteen asennustyöhön, joka on tehty todella siististi”, Timo kiittelee.
Parik-säätiö – Ratkaiseva askel eteenpäin
Parik-säätiö on yhteiskunnallinen yritys, joka on järjestänyt ja kehittänyt sosiaalisia työllistämis-, kuntoutus- ja koulutuspalveluita nuorille, pitkäaikaistyöttömille ja muille heikossa työmarkkina-asemissa oleville henkilöille jo vuodesta 2001 alkaen.
Kierrätyskeskuksilla on myös tärkeä rooli säätiön toiminnassa. Niiden tavoitteena on kierrättää puhtaita, ehjiä ja käyttökuntoisia vaatteita, huonekaluja sekä muita kodin käyttöesineitä kestävän kehityksen mukaisesti. Kouvolan alueen yritykset ja kotitaloudet voivat lahjoittaa käyttökelpoiset tavaransa uusiokäyttöön ja tukea samalla säätiön toimintaa. Kuusaantien varrella sijaitseva Parik Ekomaa Kierrätyskeskus ja -kauppa sekä kauppakeskus Veturissa sijaitseva Parik Ekomaa Kierrätyskauppa ovatkin varmasti monelle lähialueen asukkaalle jo tulleet tutuksi.
Keskustelutapahtumasta uusia yhteistyöideoita
Parik-säätiö ja KSS Energia ovat kuluneen vuoden aikana etsineet uusia yhteistyömahdollisuuksia useilla alueilla. Yhteistyön tiivistäminen lähti liikkeelle KSS Energian kesällä 2023 järjestämästä Energiaa ja musiikkia korville -keskustelutapahtumasta, joka kokosi Kouvolan seudun yrittäjiä ja vaikuttajia keskustelemaan alueellisen elinvoiman lisäämisestä sekä vastuullisuusnäkökulmista. Timo kertoo olleensa todella tyytyväinen tapahtuman antiin.
Tilaisuudesta kimposi monia uusia yhteistyöhön ja kierrätykseen liittyviä asioita. Kouvolassa pitäisi järjestää enemmänkin tällaisia tilaisuuksia, joissa toimijat pääsevät tutustumaan toisiinsa ja keskustelemaan yhteisen agendan ympärillä.
Timo Pesu
Parik-säätiön aurinkovoimala ja latauspiste lukuina
102 aurinkopaneelia
36 000 kWh vuosituotto
20 % vähemmän ostettua sähköä
2 x 22 kW latauspiste