Kouvolassa useita alueellisesti merkittäviä sähköverkkohankkeita
KSS Verkon vuoden 2025 suurimpia investointikohteita ovat kahden sähköaseman saneerauksen aloittaminen sekä kaapelointityöt Kuusankosken, Valkealan, Keltakankaan, Vuohijärven, Ummeljoen, Utin sekä Iitin alueilla.

KSS Verkko investoi toimialueensa sähköverkkoon vuonna 2025 yhteensä noin 15 miljoonaa euroa. Toimet painottuvat toimitusvarmuuden kehittämiseen ja energiamurroksen mahdollistamiseen.
Yksi alueellisesti vaikuttavimmista hankkeista on Nirvistentien sähköaseman saneeraus. Kyseessä on monivuotinen hanke, jossa parannetaan toimitusvarmuutta, mutta mahdollistetaan myös uuden sähköntuotannon sekä -kulutuksen liittäminen sähköverkkoon. Uudistus parantaa noin 6 400 asiakkaan sähkön laatua ja toimitusvarmuutta.
Kuusankosken pohjoispuolella Pilkanmaalla käynnistyi toukokuussa saneeraushanke suunnittelulla, jossa ilmajohtoja kaapeloidaan maahan toimitusvarmuuden parantamiseksi. Uutta keskijänniteverkkoa rakennetaan arviolta 4,5 kilometriä ja pienjänniteverkkoa 20 kilometriä. Hankkeen myötä säävarman verkon piiriin saadaan 1 700 uutta KSS Verkon sähkönsiirtoasiakasta.
Kesän 2025 sähköverkkohankkeita:
Nirvinen, 5–12/2025
Pilkanmaa, 5/2025–12/2026
Mäkikylä, 6–8/2025, yhteishanke KSS Lämmön kanssa
Iitin Konttila, 6/2025–3/2026
Sähköasemien saneeraukset:
Nirvinen, 2025–2027
Ummeljoki, 2025–2026
Hankkeiden etenemistä voi seurata hankkeiden tarinakarttojen kautta osoitteessa kssenergia.fi/hankekartta.